Kettuvauvat

Kävin eilen kuvaamassa Lappeenrannan citykettuja. Emoketun olen bongannut usein - ja jo aiemmin sitä kuvannutkin tyttären kanssa. Kettuemolla on tiettävästi viisi poikasta. Ketut nousivat uutisotsikoihin asti, kun tunnettu Instagram-luontokuvaaja Konsta Punkkakin kävi niitä kuvailemassa. 

Tallustelin (vielä) poutaisessa säässä seudulle, jossa tiesin kettujen liikkuvan. Olin aiemmin päivällä nähnyt kettuemon kyseisellä alueella ohiajaessani, joten suuntasin sinne. (Kettujen liikkeet ovat varmasti hyvin tiedossa paikallisilla, mutten tarkkaa kuvauspaikkaa halua tuoda julki). Itsekin yritin olla hyvin huomaamaton, etten häiritse kettujen elämää. Ketut ovat toki tottuneet ihmiseen, mutta ovat kuitenkin villieläimiä.

Ajattelin jo liikkuessani maastossa, että taisi tulla hukkareissu, kunnes näin kauempana pyöreäkorvaisen veitikan istuskelevan. Lähdin hiljalleen kulkemaan samaan suuntaan. Kettu kuitenkin lähti poispäin ja ajattelin jo, että en tällä reissulla oikeasti saa yhtään kuvaa. 

Pian kuitenkin huomasin vähän matkan päässä puskassa pienen ruskean mytyn. Mytty nukkui kerällä kivellä. Tunne oli uskomaton ja fiilis siitä, että sain nähdä oikeasti pienen ketun, oli sanoinkuvaamattoman hieno. Istuin maassa hiljaa paikallani sopivan etäisyyden päässä ja vain tuijotin. Kun ihastukseltani tokenin, kuvasin myttyä ja pian se kääntyi katsomaan minua suloisilla silmillään. Pian mytyn viereen ilmestyi toinenkin pienokainen, joka lähtikin yllättäen kipuamaan minua kohti. 

Kettuvauva tuli todella lähelle tutkimaan minua. Rakastuin ensisilmäyksellä! En ole koskaan aiemmin edes nähnyt livenä noin pientä kettua. Kettulapsonen tuli niin lähelle, että olisin voinut silittää sitä (en tietenkään silittänyt, vaikka mieli olisi kovasti tehnytkin varastaa koko kettuperhe meille kotiin asumaan). Toisaalta olikin melkein pelottavaa, että pikkuinen oli niin luottavainen ihmistä kohtaan ja tuli niin lähelle. Vaikka en itse eläinten vihollinen olekaan, kaupungissa kettujen luontaisten vihollisten (susien ja ilvesten) puuttuessa, niiden pahin uhka on ihminen (metsästys ja liikenne), joten ehkä niiden tulisi hieman pelätäkin ihmistä. Toki tämä on vaikeaa, jos niitä syötetään... 

Olisin kuvannut kettuja pidempäänkin, mutta typerä sade tuli ja sotki aikeeni. Pidin sadetta hetken aikaa puun alla ja virittelin sadesuojaa kameralaukulle. Kastuin kaatosateessa kuitenkin läpimäräksi, mutta oli se sen arvoista! Kun lähdin autolle hymy huulilla sateenkaarien saattelemana (en muuten hurmioissani älynnyt edes ottaa niistä kuvaa), näin kuinka kaksi muuta pikkukettua palasi pesälle sateensuojaan. Palaan varmasti vielä toistekin kuvaamaan kettuja :) Toivottavasti saan silloinkin kuvata yhtä montaa kettua!

Tietoisku:

Kettu (vulpes vulpes) on maailman levinnein maalla liikkuva petoeläin. Levinneisyys yltää aina Pohjois-Amerikasta Euraasiaan asti. Aiemmin kettu on ollut arvokas turkiseläin. Punaketun turkin väri on normaalisti punaruskea, mutta tummempiakin yksilöitä on. Kettu majoittuu yleensä toisten eläinten kaivamissa tai luonnon muovaamissa valmiissa onkaloissa. Ketun reviirillä on usein "pesäverkosto". Osa pesäkoloista voi olla ruokavarastona. Pesiä ympäröi usein (eläintarhoistakin kettuhäkkien luota tuttu)pistävä haju. 

Kettu on kaikkiruokainen. Sille kelpaavat jyrsijät, linnut ja linnunmunat, jänikset, kalat, marjat, hedelmät, vilja ja haaskat. Se voi pyydystää myös kauriiden vasoja. Myös haaskat ja kaupunkialueella jätteet kelpaavat ketuille. Kettu metsästää yleensä hämärässä ja öisin. 

Se on älykäs ja oppimiskykyinen eläin. Kettu on hyvin sopeutuvainen ja kesyyntyy helposti, joten ehkä osittain senkin vuoksi se on levinnyt myös kaupunkeihin. Luonnossa kettu elää yleensä muutaman vuoden. Kettunaaras saa yleensä kerrallaan 4-5 pentua, jotka syntyvät touko-kesäkuussa. 

Ketun luontaisia vihollisia ovat esim. sudet ja ilvekset. Ketunpennut voivat jäädä myös kotkan tai huuhkajan kynsiin. Erilaiset taudit (kuten kapi eli syyhypunkki ja rabies) verottavat kettukantaa Suomessa. Rabies tosin on vähentynyt laajojen syöttirokotteiden ansiosta.